Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
24.01.2012 - 15:21

Hain paketin jo perjantaina, elikkäs se oli sitten tämän kierroksen viimeinen paketti! Mukavaa touhua tämä on ollut, pakettien saaminen ja niiden suunnittelu, lähden kyllä leikkiin mukaan toisenkin kerran :)

Salaiseksi leivonta ystäväkseni paljastui Piia Kätevän emännän tekeleet-blogista. Aivan mahtavan isot kiitokset Sinulle, kaikki paketit ovat olleet mieluisia ja ajatuksella koottuja! Tuosta joulukuun paketista sen verran, että se oli kyllä ihan omaa luokkaansa, ja ohjeitasikin kokeilin, tein elämäni ensimmäisen kerran taatelikakkua ja myös piparit tehtiin Muumimamman ohjeella. Ihanaa talven jatkoa sinulle ja koko perheellesi, ja tsemppiä opiskeluun (samalla alalla näköjään ollaan ;))


Mutta siis itse pakettiin, jonka teemana oli kevyemmät herkut. Se sisälsi seuraavaa:

-Pollyja, hyvin kevyitä ;)

-lapsille karkkilaatikot

-hunajaa

-mantelimassaa

-massitäkkelystä

-perunajauhoja

-luomu grahamjauhoja

-oliiviöljyä

-mustia oliiveja

-kuivahiivaa

-mantelijauhetta

-vaniljasokeria

sekä ohjeet kevyeen diettikakkuun, puolukkaiseen piimäpiirakkaan, muheviin porkkanasämpylöihin ja perunaiseen focacciaan sekä mukavan kirjeen.

Aivan mahtava paketti jälleen, kaikelle on kyllä käyttöä ja luulen että ainakin noita sämpylöitä tulee joku päivä leivottua :) KIITOS KIITOS KIITOS!!!

12.12.2011 - 21:15

 

Onni potkaisi ja voitin SLY-arvonnassa Skafferin tuotepaketin. Ihana paketti tuli tänään (liekö emo vinkannut värimaailmaa, sillä vihreä on lempparivärini, tai sitten ovat selvännäkijöitä siellä ;)) Paketti sisälsi lime-curdia, ihania servettejä, vaniljakaakaota sekä kahdenlaisia karkkitankoja. KIITOS!! :)

01.12.2011 - 16:38

Tänään hain postista kierroksen toisen paketin. Jännityksellä avasin ison laatikon ja voi mahdoton mitä se sisälsi; ilmeisesti itse Joulupukki ollut mukana paketin kasaamisessa, koska se oli täynnä pieniä paketteja :) Mukana oli myös joulukalenterit lapsille ja pussillinen Pollyja, namskis! Paketti on siis koottu joulukalenterimuotoon, saan avata joka päivä yhden "luukun". Jännää, mitenhän maltan odottaa että saan kaikki avata... :) Tämän päivän "luukusta" paljastui leivinjauhetta ja ruokasoodaa, innolla odotan ohjeita, mihin niitä sitten käytän.

MAHTAVAN ISOT KIITOKSET SINULLE IHANAINEN SLYNI TÄSTÄ PAKETISTA!! Olet todellakin ajatuksella ja vaivalla sen koonnut! Ihanaa Joulun odotusta Sinulle ja kaikille muillekin rinkiläisille

15.11.2011 - 14:33



Osallistuin ensimmäistä kertaa SLY-kierrokselle ja tänään sain pakettini, jonka aiheena oli lempivärit, minulla värinä vihreä. Paketti sisälsi vaikka mitä:

-pullasuti ja nuolija

-Marimekon servettejä

-purkan makuisia koristerakeita (lasten suosikki!)

-tummaa minttusuklaata (NAM!!)

-lempparikarkkejani Pollyja

- isommille lapsille Läkerol Dents-karkkeja ja pienimmälle Muumi-rusinoita, mistä tiesit että tyttö rakastaa näitä? :)

-vihreitä cocktailkirsikoita

-tonnikalaa öljyssä

-kapriksia (näitä en olekaan koskaan kokeillut!)

-virheää elintarvikeväriäa

-vihreitä tuikkuja

- ja vielä kiva kortti ja ohjeet tonnikalapiirakkaan ja tonnikala/kinkkutoasteihin sekä valkosuklaa-kirsikkamuffineihin (reseptit menevät varmasti kokeiluun :))


ISO KIITOS sinulle SLYni ihanasta paketista!!!! :)